Yritys - Raikua

Yritys

Eläväistä pintaa – onnellisia ilmeitä

Joskus palaset loksahtavat paikoilleen ja niistä syntyy oikeanlainen kokonaisuus. Niin kävi myös, kun joukko alansa ammattilaisia löysi toisensa – syntyi Raikua.

Yrityksemme on perustettu kesäkuussa 2018 viiden alkuperäisosakkaan voimin. Lähtökohtana meillä kaikilla on ollut halu rakentaa uutta asiakaskeskeistä suurkuvapalvelua. Tarkoituksenamme on kehittyä jatkuvasti alan eturintamassa, olla hyvä työpaikka ja tuottaa asiakkaillemme maan parasta suurkuvapalvelua aina aineistonhallinnasta tilojen brändäykseen.

Meidän arvojamme ovat avoimuus, kehitys ja vastuu, jotka näkyvät meidän tekemisessä niin asiakasrajapinnassa kuin sisäisesti. Haluamme olla elävöittämässä asiakkaidemme markkinointia ja viestintää suurkuvapalveluiden avulla ja tuottaa onnellisia ilmeitä.

Raikualaiset

Kati Kokkonen

myynti ja markkinointi

Katilla on 15 vuoden kokemus alalta. Hänellä on audiovisuaalisen viestinnän ja tuotekehittäjän tutkinnot. Myynti ja markkinointi ovat hänen intohimonsa ja niistä hän on saanut koko työelämänsä laajaa kokemusta eri aloilta.

Vapaa-ajalla Kati liikkuu koiriensa kanssa ja valokuvaa. Hän tykkää järjestää teema-juhlia ja kokeilla uusia urheilulajeja.

Kati on ratkaisukeskeinen myyjä, joka haluaa saada asiakkaidensa kanssa huipputuloksia aikaan asiakaslähtöisellä otteella. Hän rakastaa uuden ideoimista sekä luovuuden näkymistä arjessa.

Hanna Paappanen

premedia ja tuotanto

Hannalla on 10 vuoden kokemus alalta. Koulutuksena hänellä on painoviestinnän tutkinto. Hänellä on vahva kokemus suurkuvapalveluiden tuotannosta, aineiston valmistuksesta sekä tiimin johtamisesta.

Vapaa-aikanaan Hanna liikkuu monipuolisesti ja tekee erilaisia käsitöitä aina betonikilpikonnista vaatteisiin.

Hanna on määrätietoinen organisoija, joka tykkää ratkaista haasteita ja saada asiakkaille parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaiseksi.

Pirkka Lahtinen

asennus

Pirkalla on 15 vuoden kokemus alalta. Koulutukseltaan hän on liikuntatieteiden maisteri. Hänellä on rautainen kokemus suurkuva-palveluiden tuotannosta, asennuksesta sekä asennustiimin koordinoinnista. Pirkan ammattitaidosta, kokemuksesta ja laatutasosta kertoo myös se, että hänelle on myönnetty tarravalmistaja Averyn level 2 sertifikaatti asennustyöhön.

Vapaa-aikaansa Pirkka viettää perheen kanssa ja hänet voi nähdä usein maastopyörän selässä, jolla hän myös kilpailee.

Pirkka on rautahermoinen ja -kuntoinen ahertaja, joka jaksaa väsymättä tehdä aina työnsä huipputasoisesti ja asiakaslähtöisesti.

Joona Peränen

asennus

Joonalla on 7 vuoden kokemus alalta. Koulutuksen hän on saanut rakennusalalta ja hänellä on myös digipainajan tutkinto. Hänellä on laaja-alainen osaaminen suurkuva-palveluiden erilaisista asennuksista. Joonan ammattitaidosta ja työn laadusta kertoo, että hänelle on myönnetty tarravalmistaja Averyn level 2 sertifikaatti asennustyöhön.

Vapaa-aikana Joona harrastaa liikuntaa monessa muodossa ja useimmiten hän kiitää rullasuksilla myös töihin.

Joona on rauhallinen ja hyväntuulinen tiimipelaaja, jonka hymy eikä osaaminen hyydy kovassakaan paineessa.