Innostaako taukotilan ilme kuin pannun pohjalla kitkeröitynyt kahvi? Tuoko pukuhuoneen tunnelma mieleen marraskuisen maanantain? Onko uusi toimitila vielä kuin tyhjä taulu? Onko yrityksenne brändi uudistunut, mutta tilojen päivitys uuteen ilmeeseen odottaa vielä to do -listalla?

 

 

Raikua järjestää keväällä kilpailun, jonka pääpalkintona on onnellisten ilmeiden toteutusta 1000 eurolla. Palkinto voi koostua monenlaisista suurkuvatuotteista – mm. huonekalujen teippauksesta, ikkunateippauksesta, 3D-logosta seinäpintaan, tulostetusta tapetista, verhoista omalla kuosilla toteutettuna, akustiikkalevystä – mahdollisuuksia on monia! Uudistuksen kohde voi olla pieni osa tilaa tai laajempi kokonaisuus.

Kilpailun osallistujalla voi olla esimerkiksi tiedossa muutto uusiin tiloihin, remontti, brändiuudistus, tai yksinkertaisesti kyllästyminen nykyisiin tiloihin. Päivityksen tarpeesta voi olla jo valmista ajatusta, tai voimme suunnitella sitä voittajan kanssa yhdessä. Tarjoamme mielellämme kiinnostavia ratkaisuja ja haastamme itseämme voittajan toiveiden mukaan!

Toivomme osallistumisia niin suurilta kuin pieniltäkin yrityksiltä, yhdistyksiltä ja järjestöiltä. Osallistuminen kilpailuun on helppoa, täytät vain alla olevan lomakkeen. Erityisen iloisia olisimme, mikäli ilmoittautumisen yhteyteen saisi kuvia piristystä kaipaavasta tilasta. Ne eivät kuitenkaan ole vaatimus osallistumiselle.

Kilpailun osallistumisaika on huhtikuu 2024 (2.-29.4.2024). Kaikkiin osallistujiin ollaan yhteydessä osallistumisajan jälkeen sähköpostitse ja voittaja julkistetaan toukokuun 2024 aikana. Toteutuksen ajankohta suunnitellaan yhdessä, kuitenkin vuoden 2024 loppuun mennessä.
Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan!

Raikua on Jyväskylän Vaajakoskella sijaitseva asiakaslähtöistä suurkuvapalvelua tarjoava yritys. Toteutamme visuaalisia ratkaisuja toimitiloihin, myymälöihin, kalustoihin ja tapahtumiin. Lue lisää meistä täältä ja tutustu lisää Raikuan onnellisiin ilmeisiin Instagramissa.
Huomaathan, ettei kilpailua ole suunnattu yksityishenkilöille.

Lisätietoja antaa Raikuan Eeva-Maria, puh. 040 739 2299, sähköposti eeva-maria.apilo@raikua.fi

 

Toimitilakilpailuun osallistuminen

  • Voit lisätä tähän kuvia päivitystä tarvitsevasta kohteesta. Huomaa, että voit lisätä 1-5 kuvaa.
    Pudota tiedostot tähän tai